Uusi ilmainen joulukortti vuosimallia 2013

Olen suunnitellun uuden joulukortin jo kolmantena jouluna peräkkäin. Kortti on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Sen jakelu tai kopiointi myyntitarkoituksessa ei ole luvallista. Kortista on kaksi versiota. Versio, joka tulee käyttää sellaisenaan, ja toiseen versioon voit lisätä oman viestin. Oman viestin lisääminen käy helposti ilmaisella PhotoScape – kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelmasta on niin Windows- kuin Mac –versio. Voit ladata PhotoScapen täältä.

Englanninkielinen diaesitys, jonka olen ladannut YouTubeen, neuvoo, kuinka lisäät oman viestin PhotoScapella. Videon alapuolella olevassa tekstikentästä löytyvät tarvittavat URL – osoitteet eli se, mistä voit ladata kortin englanninkieliset versiot ja kortin tekstittömän suomenkielisen version. Tietysti voit lisätä terveiset omaan valkokuvaasi tai piirustuksiisi, kun videon katsottuasi, tiedät miten. Videoesityksen taustalla soi Duo Forellin vuonna 1992 levyttämä Keskustelu motellissa. Tein laulun ennen joulua ja valitettavasti silloinkin, yli 20 vuotta sitten, uutiset kertoivat väkivaltaisista tapahtumista maailmalla. Laulan levyllä ja duon toinen osapuoli A. Anttoni soittaa kitaraa ja laulaa taustat. Hän vastasi myös digitaalisäestyksen editoinnista. Pääset katsomaan videota klikkaamalla tätä. 

MerryXmas01Fi

Jos haluat kopioida kortin tästä katsomatta videota, klikkaa korttia hiirenosoittimella. Se avautuu tuolloin uuteen välilehteen luonnollisessa koossa. Käytä hiiren kakkospainiketta ja klikkaa osoittimella toistamiseen korttia, jolloin avaat tiputusvalikon. Valitse valikosta Tallenna kuva nimellä –komento ja tallenna kortti kovalevyllesi. Tämä oheinen kortti on käytettävä tällaisenaan.

Samalla, kun toivotan kaikille Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta, kiitän nettipäiväkirjavieraitani kuluneesta vuodesta ja toivon, että tapaamme jälleen ensi vuonna.

Advertisements

Tietoja Yelling Rosa

I desing home pages. In my spare time I read, write, play the guitar and hike. I have published three verse books in Finnish and recorded my songs. You can listen to them on YouTube. I have translated some of my poems on Yelling Rosa's Weblog. I also like to watch movies. Olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoittamisesta, kitaransoitosta ja luonnossa vaeltamisesta. Olen julkaissut kolme runokirjaa ja laulujani on äänitteillä. Voit lukea runojani Yelling Rosan kotisivuilta ja kuunnella laulujani YouTubessa. Olen elokuvafriikki.
Kategoria(t): Juhlapäivät, Kuvataide, Tietotekniikka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s