Vuosi 2013

Joku voi ihmetellä, miksi olen julkaissut uutta materiaalia Yelling Rosan Blogissa, vaikka 20.8.2011 kirjoitin, että Tämä Yelling Rosan blogi jää telakalle. Syynä siihen on yksinkertaisesti se, että täällä aina silloin tällöin vieraillaan vanhasta tottumuksesta ja haluan kiittää näitä ihmisiä ja kertoa, mikä juuri näin uuden vuoden kynnyksellä askarruttaa mieltäni. Sen voi lukea edellisestä artikkelistani Vetoan kansakunnan äitiin. Haluan myös kertoa tulevaisuuden näkymistä. Kuten elokuussa 2011 kirjoitin, päivitän edelleen Muistikirjaani, joka on kiinteä osa kotisivustoani. Se on luonteeltaan arkipäiväinen nettipäiväkirja. Yelling Rosan Bloggeriin kerään taas virallisluontoisempaa materiaalia. Joskus julkaisen saman artikkelin molemmissa blogeissa.

Kotisivujen suosio laskee koko ajan ja MB-lehden, 12/2012, mukaan vain 14 prosenttia suomalaisista pitää omaa kotisivua. Vuonna 2020 määrä on tippunut 10 prosenttiin. Mainitun MB-lehden sivulta 31 voi lukea, että tietoa on kerätty useita lähteistä. Olen itse huomannut saman, sillä sivustollani on vuosi toisen jälkeen käynyt yhä vähemmän ihmisiä. Kokonaismäärä on pysynyt vakiona, mutta nyt blogit ovat suosittuja. Näin on tullut aika kysyä itseltään, onko kotisivuston päivittäminen enää kovin järkevää. Sehän vie tunnetusti paljon enemmän aikaa kuin valmiiden  blogialustojen käyttö. Näin tulevaisuudessa saattaa olla, että luovun kokonaan sivustosta ja päivitän vain blogejani ja julkaisen sisältöä sosiaalisessa mediassa. Vielä en ole tehnyt lopullisia päätöksiä painopistealueista. Varmaa on kuitenkin se, että Blogini saavat yhä enemmän huomiotani, joten kehotan vierailijoita kääntämään katseensa juuri nyt Yelling Rosan Bloggeriin.

Jos lakkautan sivuston ilmoitan siitä erikseen. Tätä blogiosoitetta pidän edelleen varalla, koska tietotekniikan kuviot muuttuvat koko ajan eikä WordPress anna käyttää kerran lopetettua bloginimeä uudestaan omalla palvelimellaan. Internet-kuviot ovat niin epävarmoja, että ei koskaan tiedä, mihin mennään. Varaventtiili voi silloin olla tarpeen eli tämä osoite. Jos tämä blogi joskus aktivoituu, sallin sen näkyä hakukoneille. 

Hyvää ja onnellista alkavaa vuotta 2013

Mainokset

Tietoja Yelling Rosa

I desing home pages. In my spare time I read, write, play the guitar and hike. I have published three verse books in Finnish and recorded my songs. You can listen to them on YouTube. I have translated some of my poems on Yelling Rosa's Weblog. I also like to watch movies. Olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoittamisesta, kitaransoitosta ja luonnossa vaeltamisesta. Olen julkaissut kolme runokirjaa ja laulujani on äänitteillä. Voit lukea runojani Yelling Rosan kotisivuilta ja kuunnella laulujani YouTubessa. Olen elokuvafriikki.
Kategoria(t): Juhlapäivät, Tietotekniikka, Yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s