Sanat voivat olla autonomisia

Maanantaina olin tapani mukaan päivittäisellä pyörälenkilläni, kun tapasin kevyen liikenteen sillalla tuttavani. Hän puhui runojensa julkaisemisesta, mutta häntä hirvitti se, jos hän paljastaa liikkaa itsestään. Selän takana puhuminen tuli itsensä paljastamisen kylkiäisenä. Aikamme tarinoituamme kyllästyimme setvimään juoruilemista. Totesimme sen olevan trendi, joka ei mene pois muodista: helpoimmalla pääsee, kun ei korvaansa moiselle loksauta. Ei se saa ainakaan olla este kirjan kirjoittamiselle. Sitä paitsi ihmiset osaavat kyllä erottaa fiktion ja faktan, jos ei nyt suoraan suolla päiväkirjaansa maailmalle. Mies tuntui huojentuneelta. Ehkä kuulemme vielä hänestä.

Siltatapaaminen laukaisi kysymyksen sanojen luonteesta. Onko niillä oma sielu, joka johdattelee meitä aivan kuin huomaamatta paikasta toiseen ja saa meidät laukomaan totuuksia, joiden ei välttämättä olisi tarvinnut nähdä päivänvaloa. Niiden salaperäisyys liittyy siihen, että ne välittävät kuvan lisäksi idean. Ideoille on tyypillistä niiden muuntuvaisuus, mikä vaatii jatkuvaa tilanteen uudelleen arviointia. Sanojen kanssa pitää olla uskomattoman tarkka tai sitten huolettomalla asenteella: siellä maha missä painitaan eli jutellaan sitä minustakin pahaa, kun en paikalla ole. Koska kukaan ei jaksa alati olla skarppina, sanoilla on oma pieni autonominen valtakunta päässämme. Sen tapoja joudumme tutkiskelemaan aina, kun ideoita on tuhlailtu surutta. Se on silloin niin kuin palaverin paikka.

Sanojen autonomia sai minut paljon paremmalle tuulelle ja uskoni ihmisiin palasi hetkessä. On yksinkertaisesti inhimillistä olla välillä hukassa sanomisiensa kanssa eikä niiden väärä valinta ole ilkeyttä vaan näiden taikakalujen luonteen hetkellistä unohtamista. Viime kädessä joudumme operoimaan vaaravyöhykkeessä, vaikka sanan idealuonteen muistaisimme. Me, kun emme voi miellyttää kaikkia. Yhteen suuntaan, kun kumartaa, toiseen pyllistää.

Sanomisen problematiikka tallentui muistivihkooni muutamina toteamuksina. Toteamuksista ei ehkä ole runoiksi asti, mutta sitähän on paha itse tietää, mikä kolahtaa lukijaan ja mikä ei.

Joka tapauksessa:

Kameran kanssa

Kameran kanssa
ajattelen kuvin,
ilman sitä sanoin.
Lauseet ovat viisaampia.
Ne osaavat mukautua.
Maisema pysyy samana,
vaikka ilma muuttuu.
Laitteitta opin.
11/7-11

Kuvat eivät muutu

Kuvat eivät muutu.
Ne ovat makkaroita
siskonrunokeitossa.
Lukija maistaa
ja huokaisee:
maukasta
tai kaataa laitoksen
viemäriin.
11/7-11

Lisää runojani löydät osoitteesta http://yellingrosa.com/runot01.htm Klikkaamalla linkkiä pääset suoraan Runoja-sivulle.

Advertisements

Tietoja Yelling Rosa

I desing home pages. In my spare time I read, write, play the guitar and hike. I have published three verse books in Finnish and recorded my songs. You can listen to them on YouTube. I have translated some of my poems on Yelling Rosa's Weblog. I also like to watch movies. Olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoittamisesta, kitaransoitosta ja luonnossa vaeltamisesta. Olen julkaissut kolme runokirjaa ja laulujani on äänitteillä. Voit lukea runojani Yelling Rosan kotisivuilta ja kuunnella laulujani YouTubessa. Olen elokuvafriikki.
Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietotekniikka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s