Timantteja hangessa

Mieleeni muistui kaksikymmentä viisi vuotta sitten tapahtuneet asiat. Olin tuolloin opiskelemassa Korpilahdella. Menossa oli avioeroprosessi ja kaikki tuntui turhalta. Pimeä talvi säesti epätoivoisuuttani, mietin: selviänkö tästä. Silloin yhtenä myöhäisenä iltana, kun kävelin opinahjosta asunnolleni, näin hangessa kimalletta. Jääkiteet loistivat kuin timantit pimeässä, kun kuunvalo kävi niihin. Jostain syystä se teki minut käsittämättömän onnelliseksi. Tuosta välikohtauksesta, missä valo hyökkäsi pimeyttä vastaan, alkoi toipuminen elämään. Usein lähdin iltasella ulos kävelemään, etsimään jalokiviä. Niitä löytyi ja alkoi vähitellen näkyä vuorokauden ajasta riippumatta pinnoilla kuin pinnoilla.

Tapaus oli niin ihmeellinen, että se on pakottanut minut miettimään kaikkea uudesta näkökulmasta. Jotakin suurta ja voimakasta, joka pitää meistä huolta synkimmilläkin hetkillä täytyy olla olemassa. Aina ja kaikkialla se ei saa puheenvuoroa, mutta se ei sulje pois mysteeriä. Joskus pimeys kestää vain liian kauan ja pelastus myöhästyy. Minun tapauksessani se tuli kreivin aikaan. Odottaminen on kannattanut, kuten runossani kerron, on minusta tullut jo isoisä. Olisin vajaa tästä kokemuksesta ilman jäärihkamaa. Niin rihkamaa, sillä eipä hangen koruista kanissa paljoa makseta, ei niillä ole arvoa arjen maksuvälineinä.

Kannattaako tuota voimaa pukea johonkin tiettyyn muotoon? Sitähän on yritetty ja se on synnyttänyt erimielisyyttä, jopa sotia. Aatteiden ja uskontojen kannattajat ovat pitäneet omaa tulkintaansa parhaana ja omaa pelastustaan niin oikeana, että ovat lopulta tappaneet toista tulkintaa kannattaneet. Näin hangen timanteista on tullut veriuhreja eikä se ole palvellut kenenkään etuja, ei pelastanut ketään synkästä yöstä elämään. Siksi jätän tulkinnat sikseen ja olen pelkästään kiitollinen siitä, mitä näin kauan sitten pimeässä yössä. Tuo muisto kannattaa yhä elämää. Ja sitten runo:

 

Timantteja hangessa

Silloinkin joku
piti minut elossa,
kun avioero
repi maailmasta
kuiskien korvaan
unohduksen ihanasta
syvästä unesta.
Silloin kimalsi
lumessa kiteet
kuin timantit.
Ne toivat
takaisin elämään,
vähäpätöisimmistä
vähäpätöisimmät.
Ne saivat
odottamaan
ja sitten taas
toivomaan
ja ajan sivujen
kääntyessä
on tullut
minusta
isoisä.

LanRa68BMa11

En tiedä, tekeekö runo kunniaa tapahtuneelle. Onpahan hetki kuitenkin arkistoitu ja joskus se voi esiintyä paremmin edukseen, pukeutua koreampaan asuun. Tosin ehkä on parasta, että vaatimaton sävy ja asu ovat esillä. Se vaatettaa kontrastia. Liika hangen koristelu voisi viedä pieniltä jalokiviltä särmän.

Copyright 2011 Yelling Rosa Production®

Mainokset

Tietoja Yelling Rosa

I desing home pages. In my spare time I read, write, play the guitar and hike. I have published three verse books in Finnish and recorded my songs. You can listen to them on YouTube. I have translated some of my poems on Yelling Rosa's Weblog. I also like to watch movies. Olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoittamisesta, kitaransoitosta ja luonnossa vaeltamisesta. Olen julkaissut kolme runokirjaa ja laulujani on äänitteillä. Voit lukea runojani Yelling Rosan kotisivuilta ja kuunnella laulujani YouTubessa. Olen elokuvafriikki.
Kategoria(t): Kirjallisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s